Vaikka suurin osa uusista perunoista tulisikin syötyä perinteiseen tapaan, kannattaa mielestäni hyödyntää parasta perunasesonkia tekemällä myös erilaisia perunasalaatteja. Alla olevaan perunasalaattiin sain idean jostain lehdestä. Hyviä perunoita, maukasta artisokkaa ja kesänmakuisia kirsikkatomaatteja yhdistettynä yrttikastikkeeseen; ei voi mennä pieleen! 

Peruna-artisokkasalaatti

uusia perunoita keitettynä ja jäähdytettynä

latva-artisokan sydämiä (valitse laadukkaita, mieluiten marinoituja lasipurkkiin säilöttyjä)

kirsikkatomaatteja

punasipulia varsineen

Kastike:

oliiviöljyä

sitruunamehua

tuoretta basilikaa, persiljaa ja muita tuoreita yrttejä

valkosipulia

mustapippuria ja suolaa

Aloita keittämällä ja jäähdyttämällä uudet perunat. Valmista sen jälkeen kastike soseuttamalla sauvasekoittimella iso tukko yrttejä, pieni valkosipulinkynsi, reilu määrä oliiviöljyä ja pienempi osa sitruunamehua. Maista ja mausta suolalla ja pippurilla. 

Pilko salaatin ainekset sopiviksi paloiksi ja sekoita joukkon kastike.