Kesäkurpitsa on todella monipuolinen raaka-aine; olemme käyttäneet sitä muun muassa pestoon, lasagnemaiseen  paistokseen ja nyt viimeisimpänä levitteeseen. Levitteet ovat kivoja tehdä, sillä niissä voi harvoin mennä vikaan. Levitteeseen laitoimme kesäkurpitsan lisäksi soijapapuja, mutta sen sijaan voi käyttää myös vaikkapa kikherneitä. Ohjeen mausteitakin voi helposti muuttaa mielensä mukaan, mutta valkosipulia en jättäisi pois. Alla olevan levitteen voi myös muuttaa helposti dipiksi korvaamalla öljyn vedellä, jogurtilla tai muulla nesteellä. Tällöin nestettä kannattaa laittaa vähintään tuplamäärä.

Kesäkurpitsalevite

2-3 valkosipulinkynttä

2,5 dl kesäkurpitsaa pieninä kuutioina

2,5 dl keitettyjä soijapapuja, kikherneitä tai muita mietoja papuja

0,5 dl öljyä

suolaa

mieleisiä yrttimausteita (meillä Sonnentorin Just Greeniä)

Pilko valkosipulit ja kesäkurpitsa. Lämmitä paistinpannulla tilkka öljyä, ja kuullota siinä valkosipulit. Lisää kesäkurpitsanpalat ja paista muutama minuutti. Älä paista kesäkurpitsoja veteliksi, vaan jätä niihin napakkuutta. Lisää pavut ja mausteet ja kuumenna.

Kaada kesäkurpitsa-papuseos syvään astiaan. Lisää öljy, ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää tarpeen mukaan nesteitä tai mausteita.