Palautan tänään kirjastoon Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla-kirjan, ja haluasin vielä ennen sitä esitellä yhden reseptin. Kokeilimme jokin aika sitten tomaatti-kvinoakeittoa,  joka oli saanut makua viinietikasta, basilikasta ja sitruunasta. Alkuperäisohjeessa käytettiin basilikan ja sitruunan sijaan salviaa ja limeä, eli keittoa voi helposti muutella oman maun mukaan. Kvinoa tuo tomaattikeittoon "jotain erilaista", suosittelen kokeilemaan!

Kvinoa-tomaattikeitto

Kvinoa:

1 dl kvinoaa

2 dl vettä

suolaa

Keitto:

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

kourallinen basilikaa

1 kg tomaatteja tai (2-)3 tlk kokonaisia tomaatteja liemineen

3 dl vettä

Mystinen Pohjola-mausteseosta (tai kuivattua herkkutattia, mustapippuria ja rosmariinia)

(suolaa, jos et käytä valmiiksi suolattua mausteseosta)

1 rkl sokeria

1/2 dl balsamiviinietikkaa tai punaviinietikkaa

0,5 dl sitruunamehua

Huuhtele kvinoa ja keitä parissa desissä vettä kypsäksi. Valuta kypsä kvinoa.

Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuumenna oliiviöljy kattilan pohjalla ja kuullota sipulisilppu. Pilko tomaatit ja lisää kattilaan. Lisää loput ainekset kvinoaa lukuun ottamatta. Keitä, kunnes tomaatin maku ei tunnu "raa'alta". Soseuta, lisää kvinoa ja tarjoile.