Kun Gordon käskee vatkaamaan valkuaiset, minä teen työtä käskettyä, ja vispaan kovaa valkuaisvaahtoa. Tässä vanukastortun tapauksessa olisi kannattanut katsoa ensin piirakkavuuan kokoa, ja todeta sen jälkeen, että vähempikin vatkaus riittää. Täytettä tuli vatkauksen myötä aivan liikaa, ja piirakan saaminen uuniin oli sanalla sanoen haasteellista.

Kaneli-kardemummatorttu on vanukasta muistuttava torttu, jossa maistuu taustalla tutut kaneli ja kardemumma. Me keittelimme mausteseosta melko kauan, sillä mausteet eivät olleet tuoreimpia mahdollisia, ja mausteiden esiin saamisessa kesti tovi jos toinenkin. Suosittelen käyttämään tuoreita mausteita, tai lisäämään mausteiden määrää ja keittoaikaa, jotta lopputuloksessa todella maistuu sekä kardemumma että kaneli. Sinänsä vanukastorttu oli mukava tuttavuus, ja on aina hauska kokeilla uudentyyppisiä ruokia.

Ohje on Gordon Ramseyn kirjasta Sunnuntairuokaa, joka löytyi mukavasta lähikirjastostamme. Kirjastot ovat mahtavia! Luin vähän aikaa sitten lehtijutun, jonka mukaan helsinkiläiset tekevät keskimäärin 11 lainausta vuodessa. Se on mielestäni aivan liian vähän! Kirjastoista löytyy kaunokirjallisuuden lisäksi keittokirjoja, matkaoppaita, leffoja (dvd ja myös blue-ray), lehtiä, sienioppaita... kaikkea! Joistain kirjastoista saa lainata myös sauvakävelysauvoja, ja meidän kirjastomme erikoisuus on ompelukone, johon voi varata aikoja. Ihmiset, käykää tutustumassa lähikirjastoonne! :)

Kanelilla ja kardemummalla maustettu vanukastorttu

Pohja:

3 dl jauhoja

100 g leivontaan sopivaa margariinia

1 rkl sokeria

1 tl kanelia

0,5 tl suolaa

3 rkl kylmää vettä

Täyte:

6 dl maitoa

8 kardemumman siemenpalkoa rikottuna (jos eivät ole aivan tuoreita, käytä 10-12)

1 kanelitanko (sama kuin kardemumman kohdalla: lisää määrää, jos siltä tuntuu)

1 dl sokeria

1,5 rkl maissitärkkelystä

4 munaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna

Tarjoiluun:

lakkahilloa, mustikkasurvosta tms.

Tee ensin pohja. Sekoita pohjan ainekset vettä lukuun ottamatta. Lisää vesi, ja sekoita, kunnes taikina alkaa muotoutua. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, ja siirrä se ulos jäähtymään. Laita uuni lämpenemään  200 asteeseen. Kun uuni on lämmin, pistele pohja haarukalla ja paista vartin verran.

Aloita uunin lämmetessä täytteen teko. Kaada maito ja mausteet kasariin. Kuumenna maito kiehuvaksi. Muista sekoittaa usein. Kun maito kiehahtaa, ota kasari pois levyltä ja anna jäähtyä vartin verran. (Jos mausteet eivät tuoksu vartin jälkeen, jatka vielä hauduttelua.)

Sekoita sokeri, maissitärkkelys ja keltuaiset. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset. Kaada maito siivilän läpi pienissä erissä keltuais-sokeriseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon valkuaisvaahto.

Kaada täyte paistetun pohjan päälle. Kypsennä ensin 20 minuuttia, kunnes täyte on päältä ruskeaa. Laske sitten lämpö 110 asteeseen, ja jatka paistamista, kunnes torttu alkaa tuntua jokseenkin jähmeältä (30-60 min). Jäähdytä ennen tarjoilua.