Sillä sipulin poppoo teki jo vuosi sitten jännittävän kuuloista basilikalla maustettua puolukkakakkua, mutta me kokeilimme ohjetta vasta nyt.. Basilika ei ole perinteisin kakkumauste, mutta sopi puolukan pariksi yllättävän hyvin. Meillä basilikaa tuli hieman liikaa (n. 4 rkl?). Ohjeen mukaisella parilla ruokalusikallisella päästään varmaan parhaaseen lopputulokseen.

Puolukka-basilikakakku

kakkuvuuallinen

 

Taikina:

1 dl rypsiöljyä
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g puolukoita (= reilu 3 dl)

Kuorrutus:
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria
1 rkl limetin mehua

Päälle:
(ohuita limettiviipaleita)
puolukoita

 

Säädä uuni175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota pyöreä tasapohjainen irtopohjavuoka.

 

Sekoita öljy ja sokeri sähkövatkaimella ja vatkaa seokseen munat yksitellen. Lisää hienonnettu basilika ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Varaa kourallinen puolukoita koristeeksi ja kääntele loput taikinaan (kohmeisina).

 

Kaada seos vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Irrota kakku vähän jäähtyneenä vuoasta ja pane tarjoiluvadille.

 

Siivilöi tomusokeri rahkan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Mausta vanilliinisokerilla ja limettimehulla. Levitä kuorrute kakun pinnalle. Koristele limeviipaleilla ja puolukoilla.