Olemme tehneet useampaan kertaan porkkanakakkua, ja kesäkurpitsakakkuakin on ollut tarkoituksena kokeilla jo pidempään. Tällä kertaa päädyimme kuitenkin eksoottisen kuuloiseen punajuurikakkuun, jonka ohje löytyi Ruokalasta. Raaka-aineista huolimatta punajuuri ei maistunut lopputuloksessa : vain yksi neljästä koemaistajasta sanoi tunnistavansa punajuuren. Kaakaon vähentäminen tai sen korvaaminen vaikkapa sitruunankuorella olisi voinut tuoda punajuuren väriä ja makua paremmin esiin.

Kaakao-punajuurikakku

250 g punajuuria

1 dl oliiviöljyä

2 kananmunaa

2 dl (tummaa) sokeria

1,5 dl kermaviiliä (eli suunnilleen yksi purkillinen)

3 dl vehnäjauhoja

3 rkl tummaa kaakaojauhetta

1,5 tl ruokasoodaa

Keitä kuorimattomat punajuuret kypsiksi (kestää n. tunti?). Kuori ja soseuta punajuuret. Lisää oliiviöljy punajuurisoseeseen. Ota kermaviili huoneenlämpöön. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kermaviili. Sekoita toisessa astiassa vehnäjauhot, kaakaojauhe ja sooda. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon punajuurisose. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa 50-60 minuuttia.