Meidän kokkailumme kuuluvat harvemmin kategoriaan "näpertelyruoka", mutta viikonloppuna innostuimme tekemään muun muassa hasselbackan perunoita ja tofulla ja sienillä täytettyjä kesäkurpitsarullia. Ulkonäöllisesti rullat olisivat voineet onnistua paremminkin, mutta onneksi maku oli kohdillaan. Myöskään hasselbackan perunoissa ei ollut valittamista, vaikka unohdimmekin kuoria perunat. :)

Hasselbackan perunat

2-3 perunaa/hlö

öljyä/margariinia

parmesaania /korppujauhoja

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese (ja kuori) perunat. Ota sopivankokoinen puulusikka, ja laita peruna siihen. Tee perunaan syviä viiltoja melkein pohjaan asti. Lusikka auttaa, ettei veitsi uppoa ihan pohjaan. Voitele/öljyä perunat ja tyrkkää vuoassa uuniin. Paista perunoita ensin noin puoli tuntia. Voitele perunat uudestaan ja lisää sitten parmesaania tai korppujauhoja. Paista kypsäksi. Paistamisessa kestää yhteensä noin 40-60 minuuttia.

Kesäkurpitsarullat

4-5 hlölle

2 kesäkurpitsaa (yht. 500g)

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

paketti herkkusieniä pilkottuna

225-250 g tofua yön yli marinoituna

150 g aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuustoa

yrttejä (meillä rucolaa ja basilikaa)

juustoraastetta

Marinoi pilkottu tofu haluamallasi tavalla. Hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuullota sipulit öljyssä pannulla. Lisää pilkotut sienet ja paista. Lisää myös tofu, ja paistele tovi lisää. Sekoita lopuksi joukkoon tuorejuustoa ja yrttejä.

Pistä uuni lämpenemään 200 asteeseen. Höylää kesäkurpitsasta siivuja juustohöylällä. Aseta siivun päätyyn n. ruokalusikallinen täytettä. Rullaa kesäkurpitsat ja aseta voideltuun vuokaan. Ripottele rullien päälle juustoraastetta ja paista puolisen tuntia.