Vuosi sitten aloitimme tutustumisen englanninkielisiin kasvisruokablogeihin, joita keräsimme listaan nelisenkymmentä. Nyt olemme päässeet noin listan puoliväliin, ja tällä kertaa vuorossa oli hassunniminen No Whey, José. Blogissa oli monia kivoja reseptejä, mutta päädyimme tofu-thaicurryyn. Olemma tehneet samantyyppista currya aiemminkin, ja edelleen ruoka upposi yhtä nopeasti vatsoihin.



Tofu-thaicurry
2-3 hlölle

1 tl tai maun mukaan thaicurrytahnaa
2 (puna)sipulia
225-250 g maustamatonta kiinteää tofua marinoituna
1/2 iso paprika
165-200ml kookosmaitoa
1 rkl (ruskeaa) sokeria
0,5 dl tuoretta basilikaa tai pari rkl kuivattua
1/2 limen mehu

Marinadi:

0,6 dl öljyä
1 limen mehu
1/2 tl soijakastiketta
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1/2 tl basilikaa
1/4 tl chilihiutaleita/ -jauhetta
(1/2 tl jauhettuja korianterinsiemeniä)

Sekoita marinadin aineet keskenään. Pilko tofu, ja laita se marinoitumaan vähintään tunniksi, muita sekoittaa välillä.

Hienonna sipulit. Kuumenna paistinpannulla thaicurrytahnaa ja loraus marinadia. Kuullota pannulla sipulit, lisää sitten valutetut tofut. Paista, kunnes tofu saa väriä. Lisää paprikasuikaleet, ja paista n. 1min. Lisää kookosmaito, sokeri ja basilika. Paista, kunnes osa nesteestä on haihtunut. Tarkista, että mausteisuusaste on sopiva, ja lisää tarvittaessa currytahnaa. Lisää vielä lime, ja jatka paistamista viitisen minuuttia. Tarjoile esimerkiksi basmatiriisin tai nuudelien kanssa.