Meidän pitäisi varmaan piilottaa "Härkäpapua sarvista" kaapin perimmäiseen nurkkaan, niin tulisi taas kokeiltua muidenkin keittokirjojen ohjeita. Tällä kertaa teimme omena-inkiväärikakkua, joka vaikutti nopealta ja helpolta tehdä. Kakku oli kyllä nopeatekoinen (ja hyvänmakuinen), mutta taikinan kanssa riitti sählättävää. Yleensä taikinat ovat joko juoksevia tai kaulittavia. Tämä taikina oli tahmeaa, ja siksi sitä oli hieman hankalaa levittää omenapalojen päälle. Omenanpalat takertuvat taikinaan helposti, joten taikina kannattaa tiputella pieninä nokareina omppujen päälle. Tämän jälkeen sen voi sitten tasoitella hyvin kostutetuin käsin tasaiseksi.

Omena-inkivääritorttu

Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1-1,5 dl sokeria
2 rkl öljyä
2 dl kauramaitoa tai omenamehua (jos käytät mehua, pistä taikinaan myös hieman soodaa)


Täyte:
4-6 omenaa
0,5 dl sokeria
1 tl jauhettua inkivääriä


Pinnalle:

raesokeria tai omenamehu-tomusokerikuorrute

Säädä uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele n. 22 cm:n kakkuvuoka. Tee taikina: Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää nesteet, ja sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Pilko omenat ja sekoita niiden joukkoon sokeri ja jauhettu inkivääri. Kumoa puolet taikinasta vuokaan, lisää päälle omenatäyte ja lopuksi loput taikinasta. Tasoita pinta ja ripottele päälle raesokeria. (Vaihtoehtoisesti voit koristella jäähtyneen kakun tomusokeri-omenamehuseoksella.) Paista uunin alatasolla 30-40 minuuttia. Tarjoile jäähtyneenä.