Olemme tehneet tänä syksynä ennätyksellisen paljon keittoja. Osittain se johtuu siirtymisestäni omiin lounaseväisiin, mutta toisaalta keittoideoita on liikkunut päässä aiempaa useammin. Alla oleva papusoppaa voisi varioida erilaisilla aineksilla ja mausteilla loputtomiin, tällä kertaa tehtiin kuitenkin "perusversio".



Peruna-papukeitto

1-2 sipulia koosta riippuen
1-3 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
reilu 1 tl chilitahnaa
reilu hyppysellinen paprikajauhetta
chilijauhetta, cayennepippuria ym. oman maun mukaan
5 dl yön yli liotettuja ja kypsäksi keitettyjä papuja (meillä härkäpapuja ja pintopapuja)
5 dl perunaa kuutioituna
400-500 g tomaattimurskaa
ketsuppia (tai sokeria ja tilkka etikkaa)
vettä
kasvisliemikuutiota
mustapippuria

Hienonna sipulit ja valkosipulit ja kuullota öljytilkassa kattilan pohjalla. Lisää chilitahna ja paprikajauhe sekä halutessasi muita mausteita. Pyörittele seosta hetki. Lisää pavut, perunakuutiot, tomaattimurska ja turaus ketsuppia. Kaada joukkoon sen verran vettä, että perunakuutiot juuri ja juuri peittyvät. Lisää kasvisliemikuutio ja mustapippuria.

Keitä soppaa kunnes perunat ovat kypsiä. Soseuta ja mausta tarvittaessa. Keiton ei tarvitse olla aivan sosetta, pienet sattumat ovat mukavia. Tarjoile esimerkiksi raejuuston kanssa.