Liimasin alkukesästä pakastepurkkiin tarran "mustapapuja 2,5 dl - Jamsin quesadillat". Nyt purkkia ja sen pakastimessa viemää tilaa tarvitaan omenahillojen säilöntään, joten mustapavut pääsivät käyttöön. Juustoa olisimme voineet laittaa vähän enemmän (se on quesadillan koossapitävä liima), mutta muuten quesadillat onnistuivat ihan hyvin.

Superquesadillat

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
chiliä tai chilijauhetta
2 pss pakastepinaattia
1 tlk tai 2,5 dl liotettuja+keitettyjä mustapapuja
mustapippuria
suolaa
juustoraastetta
6-8 tortillaa
(öljyä paistamiseen)

Sulata pinaatti ja valuta esimerkiksi kahvisuodattimen avulla ylimääräistä nestettä. Valuta myös mustapavut. Pilko sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota öljytilkassa pannulla. Lisää mukaan valutetut mustapavut ja anna lämmetä minuutin ajan. Poista pannu levyltä ja taittele mukaan pinaatti ja mausteet. Anna viilentyä hetken ajan.

Levitä seos kolmelle tai neljälle tortillalle niin, että reunoista jää puolisentoista senttiä paljaaksi, muutoin tahna saa olla tasaisesti. Nakkaa päälle juustoraastetta niin paljon kuin sielu sietää. Asenna toiset 3-4 tortillaa kansiksi ja painele, jotta sisältö on tasaisesti lättyjen välissä. Öljyä tortillan paistopinnat pullasudilla kevyesti. (Jos tuntuu hankalalta, niin öljyämisen voi jättää väliin.)

Paista kutakin tortillaa puhtaalla, kuivalla ja kuumalla pannulla (johon tortilla kokonaisuudessaan mahtuu)  2 min per puoli tai kunnes tortillan pinta ruskistuu nätisti. Ajele pizzapyörällä neljään osaan ja syö pois.