Ei huvittanut lähteä kauppaan, joten teimme ruokaa kaapista löytyneistä tarvikkeista. Välillä kannattaa olla laiska: tästä tuli ihan mukavaa sunnuntai-illan ruokaa.



Peruna-kikhernevuoka
4 hlölle

2 porkkanaa
1 sipuli ja 2 valkosipulinkynttä
4 dl liotettuja ja keitettyjä kikherneitä
monta perunaa
1 muna
2 dl ruokakermaa (15%)
1 dl maitoa
rosmariinia
mustapippuria
suolaa
emmental-raastetta

Siivuta porkkanat ja sipuli aivan ohuiksi. Sekoita kikherneet, sipulit ja porkkanat keskenään ja mausta rosmariinilla, mustapippurilla ja suolalla. Siivuta perunat hieman porkkanaa paksummiksi. Lado öljyttyyn vuokaan vuoronperään perunaa ja muita porkkana-kikherne-sipuliseosta. Ripottele päälle juustoraastetta. Vatkaa munan rakenne rikki, lisää ruokakerma ja maito. Kaada seos perunavuuan päälle. Rouhi vielä mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa noin tunti. Anna vetäytyä vähintään kymmenen minuuttia ennen syömistä. Tarjoile joko sellaisenaan tai lisukkeena.