Kasvisherkkuja juhlaan-kirjasta löytyi hauska sitruunamarenkien ohje, jota kokeilimme perjantaina. Teimme marengit kotona, ja veimme mukanamme kavereille, joiden luona jälkkäriluomukset koottiin. Lemon curd taisi olla uusi kokemus melkein kaikille, vinkeän makuista tavaraa! Alla on alkuperäinen kirjan ohje. Me teimme marengit toisen ohjeen mukaan, joka löytyy täältä. Pienensimme myös annosta: käytimme 3 munanvalkuaista, josta tuli ihan reilu satsi kuudelle henkilölle.



Sitruunamarengit

Marenkeihin: (tästä tulee valtava annos)
6 kananmunanvalkuaista
4,5 dl sokeria
ripaus suolaa
2 tl maissitärkkelystä
1 tl etikkaa

Lisäksi:
lemon curd- eli sitruunatahnaa (saa isoista marketeista)
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, ranskankermaa tai kermavaahtoa
granaattiomenan siemeniä tai punaisia viinimarjoja

Valmista marengit: Vatkaa valkuaiset koviksi ja lisää sokeri 1 rkl kerrallaan, kunnes seos on hyvin jäykkää ja kiiltävää. Sekoita joukkoon maissitärkkelys ja etikka.  Lusikoi seos leivinpaperille pieniksi keoiksi ja muotoile keskikohta suunnilleen tasaiseksi. Paista marenkeja 120C 30-40min, kunnes ne ovat pinnalta rapeita mutta sisältä vielä hiukan rapeita. Jätä pellille jäähtymään. Irrota jäähtyneet marengit varovasti.

Vaahdota vaniljakastike. Kokoa marengit seuraavasti: Aseta pohjalle marenki ja levitä päälle lemon curdia. Lisää päälle vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja granaattiomenan siemeniä. Tarjoile heti.