Vihdoinkin ehtii kirjoittamaan tännekin! ;) Teimme perjantaina Conscious Kitchen-blogin ohjeella jogurttitäytettä letuille. "Yogurt cheese"-nimellä kulkeva valutettu maustamaton jogurtti on ilmeisen monipuolinen raaka-aine: tsatsikin lisäksi sitä voi blogin mukaan käyttää muun muassa levitteenä tai leivänmuruissa paistettuna. Jogurttijuusto sopi myös oikein mainiosti lettujen täytteeksi, vaikka ei sitä nyt varsinaisesti juustoksi voi kutsua. Enemmänkin valutettu jogurtti muistutti koostumukseltaan maitorahkaa. Monissa lähteissä muuten varotellaan käyttämästä liivatetta sisältävää jogurttia, sillä siitä ei valu ylimääräiset nesteet pois. Me käytimme tätä jogurttia, jolla ainakin onnistui (eli ei sisällä liivatetta?). Ja alkuperäisessä ohjeessa käytetään soijajogurttia, jossa ei ainakaan kuvittelisi liivatetta olevan.

Lettuohje on vanha luotto-ohjeemme, josta osaan pistimme tummaa kaakaojauhetta ja osaan mustikoita. Kaakaojauheversio onnistui hyvin, mustikat kaipaavat vähän kehittelyä. Kokonaisten mustikoiden sijaan kannattaa varmaan kokeilla soseutettua mustikkaa, sillä kokonaiset mustikat tuppasivat palamaan ja hajottamaan letun rakennetta. Soseutetun mustikan luulisi toimivan, jos nesteen määrää muistaa skaalata sopivasti.




Jogurttitäyte letuille
n. 2,5 dl valmista tavaraa

5 dl maustamatonta jogurttia
suodatinpaperi, siivilä + kulho
1 tl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
1 rkl vaahterasiirappia (tai tummaa siirappia tai juoksevaa hunajaa)

Etsi kulho, jonka päälle siivilä sopii, ja aseta siivilä siihen. Pistä suodatinpaperi siivilään, ja kaada siihen jogurtti. Meillä aluksi mahtui nelisen desiä, ja puolen tunnin päästä laitoimme vielä yhden desin. Aseta jääkaappiin valumaan vähintään kahdeksi tunniksi, mutta mielellään päivän ajaksi (me pistimme aamulla valumaan, ja söimme lettuja iltasella).

Kun jogurtti on valunut, sekoita siihen sitruunamehu, vaniljasokeri, siirappi ja kaneli. (Jos käytät kiinteää hunajaa, lämmitä se juoksevaksi ennen lisäämistä.) Maista ja mausta tarpeen mukaan lisää. Anna tekeytyä tovi jääkaapissa, ja tarjoa lettujen täytteenä.