Onnellista vuotta 2008 kaikille Lettupannun lukijoille!


Vuoden vaihtuminenhan on perinteisesti muutosten aikaa, joten Lettupannuunkin tulee hieman muutoksia.  Meitähän on täällä kaksi kokkaajaa, mutta minä (Henna) olen ollut päävastuussa blogiin kirjoittelusta. Santtu sen sijaan on hoitanut valokuvaamisen kokonaan. Tähän asti kokkailussa on käytetty melkoisesti passiivia ja me-muotoa, mutta moneen tilanteeseen olisi kiva sanoa "musta tuntuu". Minä-muoto on kuitenkin tuntunut hankalalta, kun meitä on täällä kaksi kokkaamassa. Eikä täällä Vuodatuksessa ei ole sellaisia allekirjoituksia kuin vaikkapa Blogspotissa. No, jatkossa täällä tullaan kuitenkin näkemään enemmän tekstiä minä-muodossa. Se minä tarkoittaa siis minua (Hennaa). Jos Santtu kirjoittaa tänne (mitä tapahtuu kyllä joskus), tulee perässä lukemaan Santtu. Katsotaan toimisiko tämä paremmin..

Toinen muutos ei ole muutos, vaan lisäys! Olen (!) pidemmän aikaa ihaillut englanninkielisiä blogeja, mutta niiden oudot mittayksiköt ovat saaneet pidättäytymään suomalaisissa blogeissa. Vaan ei enää! Alla on 40 [kasvis]ruokablogia, joihin Lettupannussa aiotaan tulevaisuudessa tutustua. Eli ideana on tehdä ainakin yhtä ruokaa joka blogista, aloittaen listan ensimmäisestä blogista. Ruokablogien maailma on aika valtava, ja kasvispainotteiset blogit valikoituivat ihan jo ruokavalion perusteella teemaksi. Englanninkielisiä kasvisruokablogeja löytyi lyhyellä etsinnällä yli kaksi sataa, ja alla niistä 40 kenties kiinnostavinta. Jos sinulla on tiedossa jokin kasvispainotteinen, ulkomaalainen (eng, saks, esp) blogi, niin kerro ihmeessä! Tästähän voisi tulla vaikka 41 kasvisblogia.. Kasvisblogimatkailu alkanee lähiaikoina. Turvavyöt kiinni!

Edit 16.4.08: Poistin kaksi blogia, joista toista ei enää ole olemassa, ja toinen ei ole kasvisblogi. Lisäsin listaan kolme, joten nyt päästiin blogien määrässä 41:een!

Edit 7.7.08: Blogimatka on pahasti jumiutunut, kun seuraavaksi vuorossa oleva blogi ei jotenkin inspannutkaan. Nyt blogi on hävinnyt blogspotista, joten se täytyy eliminoida listasta. Sääli..:) Eli siis, pian päästään toivottavasti jatkamaan. Nyt blogeja on 40.

Edit 19.10.08: Blogimaailma on muuttuva, päivitin listaa.

Edit: X-merkintä kertoo, että olemme kokeilleet jotain blogin ruokaa.

[Kasvis]blogimatka

28 Cooks X
101 Cookbooks X

Albion Cooks X
Bunnyfoot X
The Conscious Kitchen X
CreatiVegan  X
Eat me delicious X
Fatfree Vegan Kitchen X
Fueled by Plants
 X
Have cake, will travel X
Insomniac Chef X
Just the food. X
Love like a vegan X
Mac and Cheese X
No Whey, José X
Post Punk Kitchen Blog  X
Seitan is my Motor X
Sweet beet and green bean

Swell vegan X
Tasty Palettes X
Tinned Tomatoes X
Vegalicious X
Vegan Dad X
Vegan visitor
X
Vegan YumYum X
Veggie Terrain X
Wednesday Food Blogging X
Wheat-Free, Meat-Free
Yeah, That "Vegan" Shit

Useimmat yllä olevista blogeista näyttävät majailevan Ameriikassa. Tästä seuraa mittamuunteluita, kun kupit käännetään deseiksi ja Fahrenheitit Celsiuksiksi jne. Tässä jotain osviittaa:

Tilavuus
cup (c): 1/4c=0,6dl, 1/2c=1,2dl, 1c=2,4dl, 2c=4,8dl
tsp=teaspoon eli teelusikka, tbsp=tablespoon eli ruokalusikka

Paino
ounce (oz): 1oz=28g, 2oz=57g, 3oz=85g, 4oz=113g, 5oz=142g 10oz=284g
pound (lb): 0,5lb=227g, 1lb=454g

Lämpötila:
350F =177C, 400F=204C, 450F=232C, 500F=260C

Täällä voi itse muuntaa: Convertworld