Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.03.2012 - 16:15

Vihanneslaarissa köllötellyt lantunpuolikas kohtasi loppunsa kookosmaidolla pehmennetyssä sosekeitossa. Päälle tein pikaisen rucolaöljyn, joka teki keitosta hieman kauniimpaa katsottavaa.

Keiton aineet ovat summittaisia, sillä juuresten suhteet eivät ole tärkeitä ja mausteitakin voi säätää hetken mieltymysten mukaan. Varaa keiton kanssa jotain pureskeltavaa; pähkinöitä, siemeniä tai krutonkeja.

Kookos-lanttusosekeitto

öljyä

sipuli

pari valkosipulinkynttä

ison appelsiinin kokoinen pala lanttua

pari porkkanaa

pari perunaa

kasvislientä

suolaa, pippuria

juustokuminaa

chiliä

hunajaa

pieni purkki kookosmaitoa

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka öljyä ja kuullota siinä sipulit. Kuori ja pilko sillä välin lanttu, perunat ja porkkanat. Lisää juurekset ja sen verran kasvislientä (tai vettä+fondia), että juurekset juuri ja juuri peittyvät. Lisää myös ensimmäinen erä mausteita.

Keitä kypsäksi, soseuta ja lisää kookosmaito. Anna keiton kiehahtaa. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Mikko kirjoitti 02.03.2012 - 18:44
Mitä tuo vihreä keiton päälle laitettu koristus on? Näyttää hienolta.
Henna kirjoitti 03.03.2012 - 09:59
Rucolaöljyä. Nippu rucolaa ja sen verran oliiviöljyä, että soseutus bamixilla onnistuu. Toimii myös basilikalla!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Lettupannulassa kasvisruokaa kokkailevat Henna ja Santtu. Käy pöytään!

lettupannula(at)gmail.com

Hae blogista
Kävijät