Yliopiston ruokalassa oli yksi ruoka ylitse muiden: gruusialainen kaalivuoka. Se oli niin hyvää, että opiskelujen päättyessä  olin lähellä kysyä  Unicafen keittäjiltä reseptiä! Nyt melkein kolme vuotta myöhemmin tein vihdoin kotona gruusialaista kaalivuokaa, kun satuin löytämään sopivan ohjeen Kinuskikissalta. Tästä tuli niin hyvää, että tätä voi suositella myös kaaliruokia vierastaville.

Gruusialainen kaalivuoka

3-4 hengelle

500 g kaalia (valkokaalta)
1,5-2 dl vettä
1 iso tai pari pienempää sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
1 mauste- tai suolakurkku
2 prk (á 70 g) tomaattipyrettä
1 prk (120 g) smetanaa
2 tl omenaviinietikkaa
1 tl meiramia
1 tl timjamia
0,5-1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl suolaa
mustapippuria
1,5 dl emmentalia


Voitele uunivuoka. Suikaloi keräkaali. Laita suikaleet kattilaan veden kanssa ja kuumenna liedellä, kunnes vesi kiehuu. Hauduta 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja lisää kattilaan. Jatka hauduttamista vielä 5 minuuttia.

Leikkaa maustekurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita kurkkukuutiot kaali-sipuliseokseen. Sekoita kaikki loput täyteainekset.

Kaada täyte vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hieman väriä.