Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.06.2009 - 17:08

Eilen tuli tasan kaksi vuotta siitä, kun aloitimme Lettupannun pitämisen. Aika on kulunut hirmuisen nopeasti! Monessa blogissa on kalenterivuoden päätteeksi kerätty kunkin kuukauden parhaat kokkailut. Idea on mielestäni loistava, sillä näin tulee nostettua vanhoja suosikkireseptejä uudestaan esille. En osannut valita jokaiselta kuukaudelta vain yhtä ruokaa, joten alla on sekalainen lista sekä minun että Santun suosikkeja.

Leppoisaa juhannusta!

Pääruokasuosikkeja on vaikea listata, sillä eri tilanteeseen sopii niin erilainen ruoka. Yksi pääruokahiteistämme on ollut appelsiinitofu, jota olemme tehneet useaan otteeseen (emme tosin vähään aikaan). Jos tofu tuntuu vieraalta, kannattaa ehkä aloittaa kokeilut tällä. Toinen ei-kasvissyöjille vähemmän tunnettu tuote on soijasuikaleet. Soijasuikaleiden kokeiluun sopii esimerkiksi soya limonello. Pääruuat sisältävät meillä usein sieniä, joten on reilua mainita myös pari hyvää sieniruokaa. :) Sientenystävien kannattaa kokeilla esimeksiksi kuvassa olevaa munakoiso-sienipyöryköitä tai sienirisottoa. Lisukkeista erityisen onnistuneita kokeiluja ovat mm. vuohenjuusto-rosmariiniperunat ja ketsuppiset lohkoperunat.


Paahdettu paprikakeitto oli maukas alkuruokakokeilu, ja se sopisi alustamaan edellisistä esimerkiksi munakoiso-sienipyöryköitä tai sienirisottoa. Lempikeittomme linssisoppa menee pääruuasta, ja sitä voi varioida loputtomasti.

Pääruuan päälle on ihana saada hyvää jälkkäriä. Shrikand on viimeisimpiä löytöjämme jälkkäreiden maailmassa. Kardemummaa ja pistaasipähkinöitä, mmmm.  Jos jostain kumman syystä Suomen kesä onnistuisi olemaan lämmin, kannattaa kokeilla myös Saara Törmän kirjasta löytyneitä kylmiä dominoita. Talvisempaan menoon sopii esimerkiksi kanelijäädyke.  

Kakuista ja muista makeista leipomuksista suosikkejamme ovat muun muassa suklaa-tuorejuustokakkuporkkanakakku, banaanikakku, apple pie ja oliiviöljyllä maustettu omenakakku. Viime juhliin teimme porkkanakakusta vegaanisen vaihtamalla tuorejuuston soijatuorejuustoon. Vegaaninen kakku upposi juhlavieraisiin yhtä hyvin kuin tavallinenkin, eli nopeasti. :) Samoihin juhliin teimme myös suklaa-tuorejuustokakkua, joka koristeltiin valkosuklaalla ja tuoreilla mansikoilla.

Suolaisista leipomuksista olisi tarinaa vaikka millä mitalla, mutta nostetaan esille tällä kertaa hieman työläs mutta ehdottomasti vaivan arvoinen kasvispiirakka sekä vuohenjuustoruudut, joita voisi syödä putkeen vaikka kymmenen. Leivistä ehdottomia suosikkejani ovat no knead bread, sämpylää aamuksi-sämpylät ja perunarieskat. Perunarieskat ovat syy sille, miksi aina kannattaa tehdä aivan liikaa muussia.


 
Bileisiin tai leffanaposteltavaksi kannattaa kokeilla sitruunacasheweita ja paahdettuja manteleita. Tykkään myös todella paljon linssidipistä ja sesamhummuksesta, joita voi tarjoilla esimerkiksi dippivihannesten tai hapankorpun kanssa. Onnistuimme kerran tarjoamaan saksanpähkinöitä sisältävää linssidippiä pähkinäallergiselle, onneksi ei käynyt kuinkaan!

Edellisten kategorioiden ulkopuolelle jää hillo, jota olen käyttänyt esimerkiksi puuron päällä ja myslin ja maustamattoman jogurtin kanssa. Vaikka muuten erityisesti himoitse kuivattuja luumuja, on omena-luumuhillo puuron päällä comfort foodia (tai paremminkin comfort breakfastia) parhaimmillaan! 

jams kirjoitti 18.06.2009 - 21:27
Kaikki, mutta etenkin nuo pähkinät sitruunassa näyttää houkuttelevalta. Täytyy muistaa ne jos ikinä pääsen tästä sitrusallergiasta.
Virpi kirjoitti 18.06.2009 - 23:05
Onnea kaksivuotiaalle ja maistuvaa juhannusta :)
hyppysellinen kirjoitti 19.06.2009 - 13:16
paljon paljon onnea kaksivuotiaalle! olette olleet meille monen onnistuneen kokkailun alkulähde!

erityisesti mainitsemasi appelsiinitofu ja illalla aamuksi-sämpylät ovat olleet loistava löytöjä joita olemme tehneet monesti.

huiman upea tuo viimeinen sitruunakuva!

pitkää ikää innostuttavalle blogille!
selja kirjoitti 23.06.2009 - 19:52
Onnea mahtavalle blogille! Rakastan teidan kirjotuksia ja kuvia ja kokkailuja.
PAMPULA kirjoitti 24.06.2009 - 12:54
Oi mitä herkkuja!
Henna kirjoitti 25.06.2009 - 17:47
Kiitos kaikille kommenteista! Pidämme tällä hetkellä pientä blogilomaa; palaamme keittiön puolelle heinäkuun alkupuoliskolla. Aurinkoista kesää!
heidi hyvönen kirjoitti 15.07.2009 - 00:22
todella mahtavan näköisiä.
Sussu kirjoitti 17.07.2009 - 21:40
Lisäsin teidät omaan blogiini suosikkeihini :)
Henna kirjoitti 19.07.2009 - 13:31
Heidi, kiitos!
Sussu, mukava kuulla.
cebic kirjoitti 29.07.2009 - 00:03
Olipas hetki kerennyt vierähtää edellisestä vierailustani... Onnea siis paljon kaksivuotiaalle! Tässä blogissa on ihanan raikkaita ja erilaisia ohjeita sekä ihan mainioita kuvia, joten toivottavasti bloggausintonne ei hiivu :)
Henna kirjoitti 01.08.2009 - 11:14
Cebic, kiitos! Bloggausinto ei varmaan kokonaan hiivu, mutta on ollut havaittavissa pientä hidastumista. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Lettujen heittelyä, ruokasuosikkeja ja kokeilumieltä. Käy pöytään! Ensin kokkaillaan, sitten Santtu kuvaa ja Henna kirjoittaa. Jätä toki kommentti, luemme niitä mielellämme. Ethän kopioi kuviamme luvatta. lettupannula(at)gmail.com

vierailijat

Ilmainen www-laskuri