Olemme julkaisseet aiemminkin suklaa-banaanimuffinsien ohjeen, mutta tällä kertaa tarvitsimme munattoman ja maitotuotteettoman version. Googlasin "easy vegan banana muffins" ja löysin suuperhyvän ja suuperhelpon muffinssiohjeen. Vaikka toinenkin ohje oli hyvä, liputan kuitenkin tämän puolesta. Oli mieltsin hyvää!

1244740557_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Suklaa-banaanimuffinssit

20 kpl?

4 reilusti kypsää banaania

1,2 dl sokeria

1,2 dl rypsiöljyä

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

3/4 tl suolaa

2,4 täysjyväjauhoja (laitoimme hiivaleipäjauhoja, kun ei sattunut muuta olemaan)

3,6 dl tavallisia jauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1,5 dl suklaata rouhittuna

mantelilastuja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele muffinssipelti (paperisia vuokia ei tarvitse voidella). Muussaa banaanit. Sekoita banaanien joukkoon sokeri, öljy, kaneli, kardemumma ja suola. (Älä vispaa ylettömästi ettei banaani liisteröidy.) Sekoita loput aineet toisessa kipossa ja kaada banaaniseoksen joukkoon. Sekoita vain sen verran, että aineet ovat suurin piirtein sekaisin.

Jaa muffinssitaikina vuokiin. Koristele mantelilastuilla ja paista uunissa 20-25 minuuttia.