Eilisen ruuan ohessa tarjoiltiin seesami-punakaalisalaattia. Salaatti ei säväyttänyt minua mitenkään erityisesti, mutta ruokaa lapioineelle miespuoliselle se maistui hyvin. Itse saattaisin seuraavalla kerralla paahtaa osan seesaminsiemenistä. Tämä salaatti voisi myös saada potkua raastetusta omenasta. Ohje on pienin muunnoksin Tuija Ruuskan Kasviskeittiö-kirjasta.



Seesami-kaalisalaatti
4-6 hlölle

400 g punakaalia (tai valkokaalia)
pieni pala purjoa (meiltä puuttui)
1 porkkana

Kastike:
1 dl seesaminsiemeniä
vajaa 1/4 dl seesamiöljyä (voi korvata muulla öljyllä)
1/4 dl öljyä
1/4 dl sitruunamehua
1 tl jauhettua korianteria (meiltä puuttui)
1/2 tl suolaa

Kuori porkkana. Raasta tai pilko porkkana ja kaali. Hienonna purjo. Sekoita kasvikset keskenään. Ravistele kastikeainekset purkissa sekaisin ja lisää kaaliin huolellisesti sekoittaen. Anna maustua muutama tunti ja tarjoile.