Jälkkäriksi brunssilla tarjoiltiin suklaa-banaanimuffinsseja. Meidän makuhermoon nää iski melkoisen hyvin, kannattaa kokeilla!



Suklaa-banaanimuffinssit
12 kpl peltivuoassa, enemmän paperivuoissa

vajaa 1 dl rypsiöljyä
3 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
vajaa 2,5 dl sokeria (laitoimme osan ruokosokeria)
2 munaa
2-3 rkl sitruunamehua (jos käytät sitruunaa, laita toki kuortakin)
1 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl maustamatonta jogurttia
2 banaania karkeaksi soseeksi survottuna
100 g tummaa suklaata veitsellä rouhittuna

Lämmitä uuni 180-asteiseksi ja voitele muffinivuoka. Siivilöi kulhoon jauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita toisessa kulhossa keskenään loput aineet suklaata lukuun ottamatta. Kääntele nesteseos jauhoseoksen joukkoon niin, että ne ovat juuri ja juuri sekoittuneet ja taikina on vielä paakkuista. Lisää suklaa muutamalla liikkeellä. Annostele taikina muffinssivuokiin. Jos käytät peltisiä vuokia, täytä vuoat täyteen. Paista 25-30 minuuttia, kunnes muffinssit ovat kiinteitä ja kullanruskeita. Jäähdytä vuoassa 10 minuuttia ja kumoa sitten leikkuulaudalle. Nauti mahdollisuuksien mukaan lämpiminä.