Kokeilimme legendaarista Pollo limonelloa soijasuikaleista tehtynä Ihanien tomattien ja Uneliaan kokin jalan jäljissä. Oli kyllä älyttömän hyvää! Ainoa miinus tulee soijasuikaleiden rakenteesta: hetken liottamisen jälkeen soijasuikaleet olivat jo muuttuneet aivan hötöksi. En ymmärrä kuinka näin pääsi käymään, sillä pussin ohje ohjeisti keittämään soijasuikaleita jopa kymmenen minuuttia. Sen jälkeen soijasuikaleet olisivat kyllä olleet pelkkää puuroa! Olemme käyttäneet soijasuikaleita ennenkin, mutta voi olla että aiemmat kokkailut ovat tapahtuneet Reformin soijasuikaleilla (nyt meillä oli Soyappetitin soijaa). Oli miten oli, makunsa puolesta tämä oli silti tosi hyvää!



Soya limonello
n. 4 hlölle

reilu 2,5 dl soijasuikaleita
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
loraus öljyä
1 pieni sipuli pilkottuna
ripaus cayennepippuria
2 dl ruokakermaa
hyppysellinen sahramia
2-3 murskattua valkosipulinkynttä
1-2 tl raastettua inkivääriä
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl hunajaa
2 dl maustamatonta jogurttia
suolaa
250 g spagettia
parmesania
tuoreita yrttejä

Kiehauta puoli litraa vettä kattilassa. Liuota veteen kasvisliemikuutio ja ota kattila pois kuumalta levyltä. Sekoita soijasuikaleet veteen ja anna turvota kannen alla joitakin minuutteja. Kaada ylijäämävesi pois ja purista suikaleita hellästi kuivemmaksi. Hienonna sipuli. Kuullota sipulia cayennepippurin ja soijapalojen kanssa pannulla, kunnes palat saavat hieman väriä. Sekoita joukkoon kerma. Anna kastikkeen kypsyä hetki. (Tässä välissä voit laittaa spagettiveden kiehumaan). Lisää sahrami, valkosipuli, inkivääri, sitruunan mehu ja hunaja. Jatka kypsennystä hiljaisella tulella. Lisää lopuksi jogurtti ja suolaa maun mukaan.
Sekoita kastike hyvin valutetun pastan joukkoon. Tarjoa ruoka syviltä lautasilta ja ripottele päälle raastettua juustoa. Koristele annokset lehtipersiljalla tai muilla tuoreilla yrteillä